Ouh, viimein postaus pääsiäisloman kunniaksi! Tätä vauhtia seuraava postaus on näillä näkymin tulossa about toukokuun puolivälissä, kun kesäloma alkaa, heh heh. No ei vais. Kiirettä on tosiaan koulun kanssa pitänyt. Teen luultavasti jotain väärin? Muilla näyttää olevan aikaa bilettää, osallistua koulun aktiivitoimintaan, harrastuksiin, perheeseen, kavereihin jne, kun minä istun kaiket ajat kirjan kanssa, enkä ehdi mitään! No okei, en ihan kirjan kanssa aina istu, mutta you get the point.
Asia, josta olen nyt saanut parin viikon ajan nauttia on: THE kengät. Yks päivä huomasin aamulla bussipysäkille UIDESSA, että kappas vain kevät on tullut ja peruskevätkengistä ei ole tietoakaan. Feikkuggit, joita olen rakastanut koko talven kastuivat loskasäässä hetkessä ja loppupäivä yliopistossa meni märistä sukista nauttien, aah. No ei muuta kuin hätäpuhelu Kristinalle "pelasta mut hädästä, lähe hakee keskellä yötä Sellosta mulle kenkiä?!" Selloon siis mars. Ajatuksena oli hakea PERUSsaappaat, mustat, säären puoliväliin, matalalla pohjalla, ei tilpehööriä. The kind you see joka toisella tytöllä. No niitä ei onneksi Sellosta löytynyt, sen sijaan mukaan lähtivät Biancon unelmakorkkarit<3 Me in love<3 Saanko esitellä:

Kengät oli kivasti -50% -lapulla varustetut ja kustansivat 60 euroa. Hauskinta tässä on se, että enhän minä osaa korkkareita pitää! Noissa on about 10 sentin korko (okei platolla kevennetty), mutta se on tälle töpöjalalle ihan liikaa! Ja mun kun kuuluis ihan luonnostaan pitää korkkareita, koska olen ihan älyttömän lyhyt! Noh, ajattelin, onhan sitä aiemminkin hairahdettu, upeita korkkareita, joita ei ole kertaakaan jalassa pidetty on kaapissa ihasteltavana lähes tusina. Tässä tulee tarinan opetus, oikaistaanpas pari yleistä harhaluuloa:
1) jos olet tullut siihen tulokseen, ettet osaa kävellä korkkareilla, päkiää ja kantapäätä polttaa, jalat menee vinksalleen, eikä polvet meinaa pysyä suorina, tee seuraavaa: OSTA LAADUKKAAT KENGÄT.
2) jos olet köyhä opiskelija, jolla ei ole varaa hutiostoksiin, tee sama kuin edellisessä kohdassa neuvottiin: OSTA LAADUKKAAT KENGÄT.
Oikeasti siskot, noissa on "sisäänrakennettu" geelityynypehimkemikälie sekä erittäin vakaa tolppakorko, nahka, joka muovautuu jalkaan ja estää sitä liukumasta ympäri kenkää aiheuttaen polttoefektiä. Niin sanoinko jo, että ne on täydelliset? Pitäkää siis jaloistanne hyvää huolta, maksakaa kerralla vähän enemmän, niin säästätte seuraavana vuonna, kun ei tarvitse vaihtaa halpismuovikenkiä uusiin. Tässä vielä parempi kuva kenkuleiden yläosasta:
Ja näistäkin kiitos kuuluu Kristinalle, joka melkein väkisin repi uggirumilukset jalastani ja pakotti sovittamaan kaunottaret. Enpä itse olisi korkofobioissani älynnyt katsoa tarkemmin.
Kengistä muihin aiheisiin. Pääsiäisloman kunniaksi on ehditty viettää kaveri-ilta herkkusalaatin ja leffan parissa sekä parisuhdepäivä, jonka päätteeksi komistuspoikaystäväni muuttui entistäkin komeammaksi nahkatakin ansiosta. Sorry girls, kuvaa ei ole, en halua, että kukaan muu kuolaa hänen päälleen haha. No ei vais. Mutta pakko sanoa, että nahkatakki on lempparitrendini viime ajoilta, ehdottomasti! Omani esittelen lähipäivinä uusien kevätkorkkareiden kera<3 Nyt The Vampire Diaries'n pariin<3 se on moro ja aurinkoista pääsiäistä kaikille!
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Heja!
Lähettänyt MAD klo 14.20
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


0 kommenttia:
Lähetä kommentti